Suuri salaisuus pystyssä pysymiseen
Kiusaukset kohtaavat meitä päivittäin. Paholainen virittää ansoja ja tilanteita. Hän työskentelee jatkuvasti tuhotakseen ne, jotka kuuluvat Jumalalle. Hänen päämääränsä on kääntää heidät pois taivaasta; saadakseen heidät menettämään keskittymisensä pelastukseen.
Yli kaksituhatta vuotta sitten Herra Jeesus jätti meille suuren salaisuuden pitääkseen uskon liekin elossa sisällämme ja sillä on ollut suuri vaikutus monien elämässä.
Toisaalta ne, jotka eivät pidä Hänen Sanaansa tärkeänä tai ne, jotka halveksivat sitä, päätyvät tekemään saman virheen kuin Lusifer ja ne, jotka kerran vaelsivat Jumalan kanssa. Huomaa:
Lusifer oli taivaassa Luojan seurassa. Hän oli yksi kauneimmista ja tärkeimmistä enkeleistä, mutta silti hän lankesi ja hänestä tuli Saatana.
”Kuinka olet taivaalta pudonnut, sinä kointähti, aamuruskon poika! Kuinka olet maahan syösty, sinä kansojen kukistaja!”
Jesaja 14:12
Aatami ja Eeva asuivat Eedenin puutarhassa (paratiisissa) ja nauttivat kaikesta Isän hoidosta. Valitettavasti he lankesivat ja menettivät yhteyden Hänen kanssaan. Tiedämme erittäin hyvin heidän lankeemuksensa seuraukset.
”Mutta Herra Jumala huusi miestä ja sanoi hänelle: “Missä olet?””
1. Mooseksen kirja 3:9
Simsonia pidettiin aikansa voimakkaampana miehenä, mutta hänen voimansa ei auttanut häntä kun hänet viekoiteltiin.
“…ja hänen voimansa poistui hänestä.”
Tuomarien kirja 16:19
Daavid oli Jumalan mielen mukainen mies mutta lankesi silti syntiin. (1. Samuel 13:14)
”Niin tapahtui eräänä iltana, kun Daavid oli noussut vuoteeltansa ja käveli kuninkaan linnan katolla, että hän katolta näki naisen peseytymässä; ja nainen oli näöltään hyvin ihana. Daavid lähetti hankkimaan tietoja naisesta; ja sanottiin: “Se on Batseba, Eliamin tytär, heettiläisen Uurian vaimo”. Niin Daavid lähetti sanansaattajat häntä noutamaan, ja hän tuli hänen luoksensa. Ja Daavid makasi naisen kanssa, joka juuri oli puhdistautunut saastaisuudestaan. Sitten tämä palasi kotiinsa.”
2. Samuel 11:2-4
Vaikka Salomo oli maailman rikkain mies ei sekään auttanut häntä lankeemasta.
”Ja kun Salomo vanheni, taivuttivat hänen vaimonsa hänen sydämensä seuraamaan muita jumalia, niin ettei hän antautunut ehyin sydämin Herralle, Jumalallensa, niinkuin hänen isänsä Daavidin sydän oli ollut.”
1. Kuninkaiden kirja 11:4
Kuten näemme näistä esimerkeistä, ongelma ei ole paikka, jossa olemme, tai roolimme siellä. Lusifer oli taivaassa, Aatami ja Eeva olivat paratiisissa, Simson oli Israelin tuomarina, Daavid lepäsi palatsissaan ja Salomoa ympäröi rikkauden ja tiedon paljous. Silti he kaikki lankesivat.
”Äläkä saata meitä kiusaukseen; vaan päästä meidät pahasta,”
Matteus 6:13
Pysyäksemme uskossa meidän on seurattava tätä vuosituhansien vanhaa salaisuutta, jonka Herra Jeesus ilmoitti meille. Eli rukoilla Isää tällä tavalla kaikella nöyryydellä, jotta Hän antaisi meille voiman kestämään ja voittamaan jokaisen kiusauksen. Ainoastaan valppaus sekä luottamus Jumalaan ja yhteenkuuluvuus Hänen kanssaan voivat vapauttaa ja suojella meidät kaikelta pahalta.
”Sentähden, joka luulee seisovansa, katsokoon, ettei lankea.”
1. Korinttilaisille 10:12
Jos olet mahdollisti menettänyt yhteytesi Jumalaan ja olet langennut, tee niin kuin kuningas Daavid teki. Hän nöyrtyi Jumalan edessä, katui syntiään ja nousi ylös.
Jumala siunatkoon teitä kaikkia!
Related Articles