Katso nyt taivaaseen, katso Abrahamia!

Tämän sankarin usko teki hänestä kuuliaisuuden, luottamuksen ja kärsivällisyyden esimerkin, jota seuraavat kaikki ne, jotka ovat hänen jälkeläisiään.

Silmät sopeutuvat ympärillä olevaan valoon tai pimeyteen, tallentavat kuvia ja tunnistavat kauneutta, värejä ja etäisyyttä. Mutta silmillä on muutakin kuin tämä fyysinen kyky ja siksi Herra Jeesus varoitti: ”Silmä on ruumiin lamppu. Jos silmäsi on terve, koko ruumiisi on valaistu. Jos silmäsi ovat huonot, koko ruumiisi on pimeä. Jos siis se valo, joka sinussa on, on pimeyttä, millainen onkaan pimeys!” (Matt. 6:22-23). Tätä varoitusta vahvistetaan kaikkialla Raamatussa.

Ensimmäisen Mooseksen kirjan kolmannesta luvusta luemme, että Eeva näki, että puusta, joka oli keskellä Eeden puutarhaa, oli hyvä syödä ja sitten hän oli tottelematon Jumalan ainutta käskyä kohtaan ja sai myös Aadamin tekemään samoin niin, että heidän molempien silmät avautuivat heidän omille heikkouksilleen. Siten synti tuli ihmiskuntaan ja sen mukana kuolema.

Tasa-arvoisten maassa…

Ihmisten lisääntyessä myös turmeltuneisuus lisääntyi ja samoin etäisyys ihmisten ja Jumalan välillä, väärämielisyys ja epäjumalanpalvelus. Koko maa kärsi ja Harranin kaupunki (joka sijaitsi nykyisen Kaakkois-Turkin alueella) ei ollut mitenkään erilainen. Siellä synti ja epäjumalanpalvelus levisivät sellaisten ihmisten keskuudessa, jotka eivät olleet kuulleetkaan Luojasta – saati olleet herkkiä Hänen äänelleen. Itse asiassa mikään vastaavuus nykypäivän kanssa ei ole vain sattumaa, vaikka Harranissa yksi ihminen oli erilainen.

… erilainen mies

Hän oli joku, joka haaveili isäksi tulosta ja sen hän pystyisi toteuttamaan, mikäli ottaisi toisen vaimon, mutta hän valitsi olla uskollinen hedelmättömälle vaimolleen. Siksi oletetaan, että hän oli sen lisäksi myös rehellinen, kunnollinen, reilu ja niin poikkeuksellinen, että hän erottui Jumalan silmissä. Tuo mies oli Abram. Kirjassa ”Abrahamin usko” piispa Edir Macedo kertoo, että ”vaikka hän asui pakanoiden maassa, jossa siveettömyys oli syy palvoa jumalia, Abraham pysyi uskollisena ainoalle vaimolleen. (…) Varmasti Jumala näki, että jos Abraham pystyi olemaan uskollinen vaimolleen, vaikka tämä oli hedelmätön, hän olisi uskollinen myös Jumalalle, palvelijana!

Hän hyväksyi ilman epäilyksiä Jumalan kutsun, uskoi Hänen lupauksiinsa (1. Moos. 12), jätti kaiken taakseen ja lähti ilman karttaa ja ilman todistetta siitä, että Jumala on todellinen tai ilman takeita siitä, että sellaiset lupaukset toteutuisivat. Piispan sanoja lainaten ”voimme ihailla uskon suuruutta ja sen seurauksia Abrahamin elämässä sen sadan vuoden aikana, jolloin hän oli yhteydessä Jumalan kanssa, mutta emme voi unohtaa sitä, että hänen ensimmäinen asenteensa Herraa kohtaan oli hänen rajoittamaton kuuliaisuutensa, kun hän jätti maansa, sukulaisensa ja isänsä kodin.”

Esimerkki, jota seurata

Uskollisuuden vuodet kuluivat ja Abram menestyi suuresti, mutta hänen unelmansa isäksi tulosta ja lupaus siitä, että hänestä tulisi suuren kansakunnan isä, eivät käyneet toteen. Ajan kanssa tuli toivottomuutta, koska vaikka hänellä oli Jumala kilpenä ja hyvin suuri palkkio, hänen taloudenhoitajansa, damaskolainen Elieser, oli se, josta tulisi hänen perijänsä. (1. Moos. 15:1-3). Kun Abram kysyi Jumalalta tämän kysymyksen, jotain tapahtui. Jumala kutsui hänet lähtemään teltaltaan paljastaakseen, että unelma, josta hän haaveili, oli pieni verrattuna siihen, mitä Herra oli valmistanut ja siksi Hän rohkaisi häntä, kertoen hänelle ”katso taivasta ja laske tähtien määrä, jos pystyt. Laske” ja Kaikkivaltias muistutti häntä pian siitä, että ”tässä on jälkeläistesi lukumäärä” (1. Moos. 15:5). Taivasta katsoessaan Abram lopulta ”uskoi Herran lupaukseen, ja Herra katsoi hänet vanhurskaaksi.” (1. Moos. 15:6)

Kuinka monet ihmiset kaipaavat jotakin, joka ihmissilmin vaikuttaa mahdottomalta saavuttaa? On sellaisia, jotka yrittävät kovasti, jotta löytäisivät suunnan tai jotka elävät katkeroituneina, koska he eivät koskaan saaneet sitä, mitä he halusivat, mutta on myös sellaisia, jotka näkevät tämän fyysisen maailman tuolle puolen, aivan kuten Abram. Kaikki, mitä hänellä oli, oli lupaus ja näky tähtitaivaasta ja kuitenkin hän jatkoi vaellusta Kaikkivaltiaan läsnäolossa ja täydellisenä olemista, kunnes Herra teki liiton hänen kanssaan ja muutti hänen nimensä Abrahamiksi (1. Moos. 17:1-10).

Kului 25 rajoittamattoman kuuliaisuuden vuotta, alkaen siitä, kun Abram lähti Harranista, päättyen siihen, kun Saara alkoi odottaa Iisakia ja Abraham näki unelmansa käyvän toteen (1. Moos. 21:1-5). Piispa kirjoitti ”on aina hyvä muistaa Abraham sinnikkyyden ja kärsivällisyyden symbolina, mikä luontaisesti oli tunnusomaista hänen aidolle uskolleen. Hän uskoi vastoin luonnollisia olosuhteita, koska Saara oli hedelmätön ja lisäksi hänen mahdollisuutensa tulla äidiksi oli jo takanapäin. Tämä tarkoittaa sitä, että Abraham uskoi silloinkin, kun kaikki vaikutti olevan täysin mennyttä.”

Ei ole sattumaa, että luemme Jesajan kirjasta 51:2 ”Katsokaa Abrahamia, isäänne, ja Saaraa, joka teidät synnytti! Yksi ainoa hän oli, Abraham, kun minä hänet kutsuin: minä siunasin hänet jälkeläisten runsaudella.” Piispa Edir Macedon teoksessa ”Muistiinpanoja uskosta” meitä muistutetaan siitä, että ”kun kantaisä valittiin, hän oli vain yksi ihminen” (Hes. 33:24). Hänen oli lisäksi mahdotonta aikaansaada kansakuntaa, koska hänen vaimonsa Saara oli hedelmätön. Tämän pariskunnan vaatimaton alku, joka sai pojan vanhalla iällään (Abraham oli satavuotias ja Saara 90) ja heidän sinnikäs kuuliaisuutensa teki heistä molemmista kaikkien sukupolvien esikuvan. Abrahamista ja Saarasta tuli vanhempia, ei vain Israelin vanhempia, vaan kaikkien niiden, jotka uskovat Jumalan Sanaan (Room. 4:16-22). Hänen uskonsa ja luottamuksensa jäljittely vaikeina aikoina aikaansaa voimaa ja todistusta ikuisiksi ajoiksi.” Tämä Abrahamin usko on todellista uskoa – uskoa, joka pystyy toteuttamaan ei vain henkilökohtaisia unelmia, vaan ennen kaikkea keino saavuttaa pelastus.

Epäonnistumisiin katsomisen lopettaminen

”Perheeni on leimattu taloudellisilla konkursseilla, isästäni alkaen aina kaikkiin kuuteen lapseeni asti. Jopa 28 vuoden ”kristillisen uskon” aikana kohtasin kolme konkurssia” sanoi 55-vuotias liikenainen Wanderlene da Silva. Hän kertoo, että hänen rakkauselämänsä seurasi samaa polkua: ”Minulla oli kolme epäonnistunutta suhdetta. Suuri unelmani oli perustaa perhe ja menin sitä varten naimisiin 18-vuotiaana. Ja vain 22-vuotiaana olin jo eroamassa ensimmäistä kertaa, 4-vuotiaan tyttären ja 2-vuotiaan tyttären äitinä.”

Alkuun tämä nainen kävi seurakunnassa, joka maksoi hänen teologisen seminaarinsa lukukausimaksut, koska hän halusi ”toteuttaa lähetystehtävän”. Hän kuitenkin kärsi syvästä masennuksesta, univaikeuksista, painajaisista ja halusi hylätä tyttärensä. Kun hän saapui Universal-kirkkoon vuonna 2000, hän pian vapautui, parani ja hänet valittiin seurakunnan vapaaehtoistyöntekijäksi. Hän kertoo: ”Vuonna 2008 menin naimisiin ja kahdeksan vuotta myöhemmin olimme eroamassa pettämisen takia. Toisen avioliittoni päättymisen ja hengellisen pahoinvoinnin seurauksena jätin Jumalan työn ollakseni suhteessa ei-uskovan kanssa.”

Hän oli yhä Universal-kirkossa, mutta hän oli sokea. Hän kertoo: ”Minulla oli paheksuntaa ja kuolettavaa vihamielisyyttä entistä aviomiestäni kohtaan. Olin veloissa ja minulla oli erimielisyyksiä tytärteni kanssa. Kerroin Jumalallekin, että en pysty enää edes sietämään itseäni. Minusta oli tullut niin katkera. Syytin kaikkia omista epäonnistumisistani, mutta en nähnyt syyllisyyttä itsessäni. Luulin, että minussa oli Pyhä Henki, mutta en ollut edes syntynyt Jumalasta.

Hengellinen tilani näiden vuosien aikana osoitti, että kaikki, mitä koin, oli uskonnollisuutta, mutta tämän näin ainoastaan Jumalan Sanan kautta kuunnellessani piispan viestejä.”  Tämä Sana sai hänet huomaamaan oman tilansa ja alttarin pyhyyden. Hän osallistui aina uskon kampanjaan ja sai myös materiaalisia siunauksia, mutta ne eivät kestäneet.

Hän pohtii: ”Alttari on pyhä ja siksi uhrin tarvitsee olla pyhitetty, mutta kuinka se voisi olla, jos sydämeni oli vereslihalla kaikista turhautumisista ja vihamielisyyksistä?” Kun hän vain katsoi alttaria ja totteli Jumalan kutsua, uhrasi suhteensa, hän teki kaiken, mitä Jumala häneltä pyysi ja etsi todellista Pyhän Hengen kastetta.

Hän kertoo ”Syntymäni vei 24 vuotta! Kysyin Jumalalta syytä siihen kipuun ja Hän näytti minulle, että minun ”taloni” oli rakennettu ylpeydellä, ylimielisyydellä, itsekkyydellä, arvailulla, paheksunnalla, loukkauksilla ja sitä oltiin tuhoamassa. Mutta halusin antaa itseni Hänelle! Olin niin Pyhän Hengen janoinen, että halusin päästä sisälle Hänen läsnäoloonsa, kunnes voisin tuntea, että Isä, Poika ja Pyhä Henki olivat yhdessä tekemässä minusta uutta luomusta! Sitten tulivat ilo ja rauha ja minä lepäsin Herrassani niin kuin nainen lepää ja iloitsee synnytettyään uuden lapsen.”

Siitä lähtien hänen päämääränsä on ollut hänen Jumala-suhteensa ylläpitäminen ja perheensä pelastaminen. Hän on lisäksi maksanut velkansa ja hankkinut menestystä, auttamalla aina perhettään ja olemalla Jumalan työn edistäjä. Hän toteaa: ”Minulta ei puutu mitään! Isä on jo antanut minulle suurimman aarteeni: Pyhän Hengen.”

__________________________________________________

Pysy ajan tasalla Suomen Universal- Kirkon uutisista seuraamalla WhatsApp-kanavaamme.