Juomalla kipu pois…
… mutta se ei onnistu, joten juominen jatkuu.
Meillä kaikilla on taipumus reagoida satuttaviin kokemuksiin eri tavalla, mutta yksi yleisimmistä keinoista monille on kääntyä johonkin, joka voi väliaikaisesti lievittää kipua.
BBC:n toimittaja Michelle jakoi tarinansa siitä, kuinka hän siirtyi alkoholiin sen jälkeen, kun hänen lapsensa oli otettu häneltä pois. Hän ei tiennyt miten käsitellä yksinjäämistä, joten hän etsi lohtua juomisesta. Hän selitti, että mitä enemmän hän joi, sitä selvemmäksi hänen kurjuutensa tuli, joten hän joi vielä enemmän. Mikään ei kuitenkaan näyttänyt täyttävän hänen sisällään tuntemaa tyhjyyttä.
Tutkimukset osoittavat, että yksi päihteiden väärinkäytön suurimmista syistä on trauma. Tälläinen keino selviytyä ikävistä tapahtumista voi olla haitallista mielelle ja keholle – sekä lyhyen että pitkän aikavälin negatiivisilla vaikutuksilla. Monissa tapauksissa haitallisten aineiden, kuten alkoholin, liiallinen käyttö lisää syövän ja muiden sairauksien riskiä. Lisäksi sen on todistettu aiheuttavan masennusta, ahdistusta ja unihäiriöitä, sekä äärimmäisissä tapauksissa jopa hallusinaatioita, harhaluuloja tai sekavuutta.
Monet ovat tietoisia huumeiden väärinkäytön lukemattomista vaikutuksista, mutta mikä on syy siihen, että niin monet yhä käyttävät näitä haitallisia aineita? Syy, joka saa monet kääntymään tähän haitalliseen tapaan on sielussa koettu kipu.
“Sielunparannusviikon” aikana saat neuvoja negatiivisten tunteiden ja menneisyyden loukkausten käsittelemiseen positiivisella tavalla. Jos haluat tietää lisää, tule käymään Universal-kirkossa!
Viitteet:
https://footprintstorecovery.com/drug-use-addiction/underlying-causes/
https://www.medicalnewstoday.com/articles/effects-of-drug-abuse
https://www.bbc.co.uk/news/uk-scotland-60840792
Related Articles