Diagnoosi, joka muutti elämäni

Kaikki alkoi vatsakivusta. Minut kiidätettiin ensiapuun ja joidenkin testien jälkeen minut lähetettiin osastolle. Seuraavana aamuna kuulin hirvittävän uutisen: “Se on suolistosyöpä!”

“Oletko varma, että olen oikea potilas?” Kysyin kiihkeästi lääkäriltä, mutta yllätyksekseni hän oli oikeassa. Minulla oli syöpä. Tämä sanan kuulosti painavalta mielessäni.

Kuitenkin hetken hämmästyksestä huolimatta tuo diagnoosi ei särkenyt henkeäni. Päinvastoin, se herätti uskoni! Muistin nopeasti kaikki inspiroivat todistukset siitä, kuinka Universal-kirkon jäsenet kestivät sairauksia ja muita vaikeuksia uskonsa avulla. Niinpä päätin luottaa uskooni täydennyksenä saamaani lääketieteelliseen hoitoon.Marie Morris

Minulle äärättiin leikkaus maaliskuulle 2019. Lähtölaskenta tähän päivään oli pelottava, mutta luotin Universal-kirkon tarjoamaan tukeen. Kannoin 5 litran vesipullon kirkkoon ja pyysin pastoriani siunaamaan sen. Join tätä vettä ennen leikkauspäivääni, ja tämä antoi minulle luottamusta siihen, että kaikki menisi hyvin.

En tuntenut taistelevani yksin tätä taistelua; seurakunnan pastorit ja neuvonantajat olivat vierelläni. Sitten koitti se peljätty päivä. Join vettä viimeisen kerran ja tunsin olevani valmis. Minut leikattiin ja samana päivänä minulle kerrottiin, että leikkaus onnistui.

10 päivän kuluttua johtava kirurgi soitti minulle keskustellakseen hoitoni seuraavista vaiheista. Hän selitti, että suunnitelma oli kuuden kuukauden kemoterapia. En voinut olla murehtimatta aikaa, jonka olisin pois töistä. Tarvitsin ihmeen!”

Samalla kun Marie osallistui kaikkiin hoitokertoihin, hän jatkoi myös uskonsa käyttämistä osallistumalla jumalanpalveluksiin, auttamalla vapaaehtoisena, lukemalla Raamattua ja rukoilemalla. Pian hän kuuli hyviä uutisia lääkäriltä: hänen tilansa parani, joten hänen kemoterapiajaksonsa lyhennettiin kuudesta kuukaudesta kolmeen kuukauteen.

“Olin ilosta suunniltaan! Vain kolmen kuukauden kuluttua kävin hoidoissa viimistä kertaa. Lääkäri sanoi minulle, että hoitoni oli onnistunut ja antoi minulle puhtaat paperit.

Tänään olen taas terve nainen, enkä voisi olla onnellisempi! Olen hyvin kiitollinen lääkintätiimille, he olivat uskomattomia, ja ennen kaikkea Jumalalle, koska olen varma, että Hän voimaannutti minut voittamaan elämäni myrskyisän ajanjakson ja selviytymään voittajana.” Marie Morris

Terveydestämme huolehtiminen on erittäin tärkeää jokapäiväisen elämämme kannalta.

Huomaa, että Universal-kirkon hengelliset neuvot on nähtävä täydentävänä tieteellisesti todistetulle hoiidolle, jota saatat saada. UCKG HelpCentre ei väitä parantavansa ihmisiä, mutta uskoo, että Jumala voi parantaa uskon kautta. Noudata aina lääkärisi ohjeita.
Image by Freepik